VAHINGONKORVAUS

VAHINGONKORVAUSVASTUU

Lähtökohtaisesti jokainen vahingon kärsinyt kärsii vahinkonsa itse, jollei ole olemassa perustetta vahingonkorvaukselle. Vahingonkorvausvastuun voi perustaa esimerkiksi huolimaton tai tahallinen menettely.

Vahingonkorvausvastuu voidaan jakaa sopimukseen perustuvaan vastuuseen ja sopimuksen ulkopuoliseen vastuuseen. Sopimuksen ulkopuolisena vastuuna tulevat korvattaviksi myös esimerkiksi rikoksella aiheutetut vahingot.

Hoidamme asiantuntemuksella kaikkia vahingonkorvausasioita.

SOPIMUSVASTUU JA SOPIMUKSEN ULKOINEN VASTUU

Sopimusvastuulla tarkoitetaan sopimussuhteissa tapahtuneiden vahinkojen korvaamista. Tällaisia sopimussuhteita on esimerkiksi vuokranantajan ja vuokralaisen tai työnantajan ja työntekijän välinen suhde. Useissa tapauksissa sopimuskumppanit ovat sopineet vastuukysymyksistä etukäteen sopimusneuvottelujen yhteydessä, mutta aina näin ei ole.

Joissakin tilanteissa sopimuksen ja siihen liittyvien vastuukysymysten tulkinta voi johtaa oikeusprosessiin. Samaten ongelmia voi aiheuttaa sopimusvelvoitteiden rikkominen. Tällöin on syytä olla lakimieheen yhteydessä.

Sopimuksen ulkoisella vastuulla tarkoitetaan tilannetta, jossa velvollisuutensa laiminlyönyt henkilö saattaa olla vahingonkorvausvastuussa vahinkoa kärsineelle henkilölle. Tällainen tilanne on kyseessä esimerkiksi silloin, kun kadun kunnossapitäjä on vastuussa vahingosta, joka syntyy jalankulkijan liukastuessa huonosti hiekoitetulla jalkakäytävällä.

RIKOSVAHINGOT

Rikosvahingossa on kyse sopimuksen ulkoisesta vastuusta. Rikoksen uhrilla on oikeus vaatia rikoksentekijältä vahingonkorvausta. Vahingonkorvaukseen liittyvän vaatimuskirjelmän laatimisessa on hyvä käyttää lakimiestä apuna.

Pääsääntöisesti vahingon aiheuttaja korvaa aiheuttamansa vahingon, mutta tiettyjen rikosvahinkojen osalta rikoksen uhri voi hakea vahingonkorvausta Valtiokonttorilta. Valtio saattaa korvata aiheutuneet vahingot esimerkiksi silloin, kun rikoksentekijää ei pystytä selvittämään.

VAHINGONKORVAUKSEN MÄÄRÄ JA RIKASTUMISKIELTO

Lähtökohtana on ns. täyden korvauksen periaate eli pyrkimyksenä on saattaa vahingonkärsijä samaan asemaan kuin tämä olisi ollut ilman vahingon sattumista. Henkilövahinkojen osalta on tietysti varsin haasteellista määrittää hinta kivulle ja särylle tai sille tilapäiselle haitalle, jonka vaikka murtunut ja kipsattu käsi aiheuttaa. Niin asiamiehet korvausvaatimuksia laatiessaan tai niihin vastatessaan kuin tuomioistuimetkin nojautuvat nykyään varsin usein Henkilövahinkoasiain neuvottelukunnan suosituksiin, joissa henkilövahingot on ”hinnoiteltu”.

Esinevahinkojen osalta puolestaan aina ei ole selvää tuleeko korvattavaksi ns. käypäarvo, hankintahinta tai käyttöarvo. Myös taloudellisten vahinkojen määrä on usein varsin vaikea yksiselitteisesti osoittaa – esimerkiksi tulevaisuuteen suuntautuneiden taloudellisten odotusten osalta.

Aina vahingonaiheuttaja ei kuitenkaan joudu korvaamaan aiheuttamaansa vahinkoa kokonaan. Vahingonkorvauksen alentamisen perusteet voivat liittyä esimerkiksi vahingonaiheuttajan ikään (lapsi) tai henkiseen kehitystasoon, vahingon kärsijän myötävaikutukseen vahingon synnyssä tai vahinkoon kuulumattoman seikan vaikutuksen osoittamiseen. Vahingon kärsineellä on myös velvollisuus rajoittaa vahinkoaan.

Mikäli vahingonkärsijä on jotenkin hyötynyt vahingostaan, vähennetään tämä hyöty korvausmäärästä. Tätä kutsutaan eduntasoitukseksi. Näin pyritään estämään se, että vahingonkärsijä pääsisi hyötymään (”rikastumaan”) vahingonkorvauksen kautta.